Tänään on sunnuntai 26.05.2019

Uutiset

Salakalastuksen hintalappu jopa 7 000 euroa

Kalatalouden Keskusliiton jäsenjärjestöineen vuosia ajama kalastuslain muutos on toteutumassa. Uhanalaisten kalalajien salakalastajat joutuvat jatkossa maksamaan tuntuvia korvauksia.

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kalastuslain muutoksen, jonka mukaan uhanalaisen kalan saaliiksi ottanut joutuu korvaamaan valtiolle kalan arvon. Yhteiskunnan panostukset uhanalaisten kalakantojen elvyttämiseen ja säilyttämiseen ovat merkittävät, ja yhden järvilohiemon hinta voi olla jopa yli 7 000 euroa.

Kalastuksenvalvojat ovat pitkään olleet turhautuneita, kun uhanalaisten kalalajien, kuten Saimaan järvilohen kalastamisesta kiinni saadut ovat jääneet lähestulkoon rankaisematta.

– Tämä on todella hyvä asia äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen pelastamistyössä, toteaa Päivi Kiiskinen Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskuksesta.

Viime viikolla julkaistun tuoreen uhanalaisuusarvion mukaan monet vaelluskalalajimme ovat edelleen äärimmäisen tai erittäin uhanalaiset.

Rauhoitetuille eläimille ja riistalajeille on jo kauan ollut olemassa ohjeelliset arvot, joita sovelletaan luonnonsuojelu- ja metsästysrikoksissa. Kaloilta arvot ovat puuttuneet.

 

Verkkolehteä voivat lukea vain kirjautuneet käyttäjät. Kirjaudu palveluun