Tänään on sunnuntai 26.05.2019

Uutiset

Yli 2 000 partiolaista heinäkuussa Nurmekseen

Järvi-Suomen Partiolaisten neljäs piirileiri, Ryske´19, järjestetään Nurmeksessa Hyvärilän nuorisokeskuksessa heinäkuun lopulla. Leirille kokoontuu partiolaisia ympäri piirin aluetta esimerkiksi Jyväskylästä, Mikkelistä, Joensuusta, Kajaanista ja Kuopiosta.

Leirille ilmoittautui helmikuun loppuun mennessä yli 2 100 osallistujaa ja mukaan odotetaan myös noin 150 kansainvälistä vierasta. Vieraita Nurmekseen saapuu ainakin Luxemburgista, Britanniasta, Venäjältä ja Israelista.

Ryske'19 -leirille on suunniteltu jokaiselle soveltuvaa ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on opettaa partiolaiselle yleishyödyllisiä taitoja ja toki myös tarjota lapselle ja nuorelle unohtumatonta tekemistä. Partiossa korostuu vahvasti yhdessä tekeminen ja toimiminen. Yli 18-vuotiaat ovat mahdollistamassa leirin tekemistä, mutta myös aikuisille on omaa ohjelmaa leirillä.

Leirillä on kolme ohjelmalaaksoa: kädentaito-, vesi- ja yhteiskuntalaakso, joissa on tarjolla monenlaista teemanmukaista ohjattua tekemistä. Yhteiskuntalaaksossa esimerkiksi selvitetään, kuinka voit osallistua yhteiskunnan toimintaan. Päästään kokeilemaan miten päätöksiä tehdään, tutustumaan yritysten toimintaan ja selvittämään, millaisia järjestöjä Suomessa toimii. 

Järvi-Suomen Partiolaiset on yksi Suomen 11 partiopiiristä ja sillä on jäseniä noin 6 000. Valtakunnallisesti partio on Suomen suurin nuorisojärjestö yli 65 000 jäsenellään. Tavoitteena on kasvattaa vastuullisia ja aktiivisia kansalaisia.

 

Verkkolehteä voivat lukea vain kirjautuneet käyttäjät. Kirjaudu palveluun