– Ihan on hämmentynyt olo, minua on onniteltu ja vastaanotto on ollut niin lämmin.
Tarja Paalasen pääsiäisviikonloppu on ollut poikkeuksellisen juhlava ja lämminhenkinen. Hänet liitettiin ortodoksisen seurakunnan jäseneksi pääsiäislauantaina.
– Palautin tammikuussa Sulolle (Naakka) erästä kirjaa ja hän kysyi, että joko nyt tulet mukaan. Lupasin hänelle, että kyllä nyt on jo aika, Paalanen kertoo.
Paalasen omasta, muuten luterilaisesta suvusta vain eräs äidin serkuista on aiemmin vaihtanut uskontoa. Hänestä tuli sittemmin Valamon luostarin munkki. Paalasen edesmennyt puoliso oli ortodoksi, ja myös heidän lapsensa on kastettu ortodoksisen kirkon jäseneksi.
Pääsiäisen yöpalveluksessa hän oli yhdessä tyttärensä kanssa. Kirkon tavat ja erityisesti pääsiäisen vietto lasten pääsiäisjuhlineen on entuudestaan tuttua. Lauantain liturgian yhteydessä hänet kutsuttiin seurakuntaan virallisesti kuten lukuisat muut ortodoksikirkon jäseneksi halunneet ympäri Suomea.
– Kysyin, että saanko tulla tällaisena keskeneräisenä. Minulla on sellainen olo, että minut on toivotettu tervetulleeksi ja hyväksytty omana itsenäni, Paalanen kuvaa.