Juuka-seuran kevätkokous järjestettiin vapun alla tiistaina kotiseututalolla. Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Risto Alanko johdatteli kokousväen keskustelua tilinpäätökseen liittyen.
– Jokainen meistä huomaa, miten talouden muutokset maailmalla vaikuttavat myös meihin, Alanko sanoi.
Kokous hyväksyi yhdistyksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Vuoden 2025 tulos on reilut 27 000 euroa tappiollinen. Tappiota selittävät vuokratulojen aleneminen ja ilmoitusmyynnin lasku.
Yhdistys on edelleen vakavarainen ja velaton tappiollisesta vuodesta huolimatta. Kuluvana vuonna yhdistys investoi Vaarojen Sanomien järjestelmäuudistukseen ja toimintaympäristön päivittämiseen, kustannukset loppusuoralla olevasta uudistuksesta ovat useita kymmeniä tuhansia euroja.
Entä jos, Alanko kysyi?
Lehden talous oli 1970-luvun alun lamassa talousahdingossa. Emeritusyrittäjä Jouni Lehikoinen muisteli, kuinka tuolloin päätoimittajana toiminut Risto Alanko tuli kansankielellä hattu kourassa avunpyyntöön.
– Kun 1970-luvulla tulin paluumuuttajana Juukaan, lehdessä elettiin kädestä suuhun. Risto tuli silloin luokseni ja kysyi, mitenkä olisi, laitatko nimen vekseliin. Siitä se Vaarojen Sanomat on pinnistellyt eteenpäin, kaksikin kertaa taisi pitää laittaa nimi vekseliin, Lehikoinen kertoi.
Kotiseututyö täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja vuosikymmenten ajan lehden julkaiseminen ja monipuolinen kotiseututyö ovat kulkeneet käsi kädessä.
Lehdellä on edelleen merkityksensä kotiseudun elinvoimalle, muistutti seuran kunniapuheenjohtaja Pentti Alanko.
– Olen leikkinyt ajatuksella, että Vaarojen Sanomat menisi kahdeksi kuukaudeksi vaikka kesälomalle, lehti lakkaisi ilmestymästä, mitä sitten tapahtuisi, Alanko sanoi.
Alanko kertoo saaneensa keväällä 1966 toimeksiannon, jolla oli suuri sysäys yhdistyksen perustamiseen ja paikkakunnan kotiseututyöhön.
– Sain aikanaan tehtäväkseni kutsua koolle Juuka-seuran perustavan kokouksen. Minulla sattui olemaan spriimonistuskone, jolla sain tulostaa kutsut. Minulla oli myös viitisensataa oppilasta, joille mukaan pystyin laittamaan kutsut kotiin vietäväksi, Alanko kertoi kokousväelle.
Sari Sirkkiä
Juuka-seura viettää tänä vuonna kotiseututyön 60-vuotista juhlaa. Juhlavuosi huipentuu 11.7. järjestettävään Ellinpäivien pääjuhlaan liikunta- ja kulttuurisalissa.