Ortodoksit ovat aloittaneet kirkkovuoden suurimman juhlan, pääsiäisen, Kristuksen ylösnousemusjuhlan viettämisen. Pääsiäistä vietetään Kristuksen taivaaseen astumisen juhlaan, helatorstaihin saakka. Helatorstaihin saakka ortodoksit tervehtivät toinen toistaan sanomalla "Kristus nousi kuolleista!",
– Ja siihen vastataan "Totisesti nousi!", kertoo pääsiäisen yöpalveluksessa ollut ortodoksi Anita Kulmala.
Seurakunnan yöpalvelusta vietettiin Nurmeksessa. Yöpalvelukseen sisältyy kolme peräkkäistä palvelusta: puoliyöpalvelus, aamupalvelus ja liturgia. Palvelukset toimitti Korkeasti pyhitetty Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni yhdessä Nurmeksen kappeliseurakunnan papiston ja kuoron kanssa.
Juhlakuoroa johti kanttori Tiina Sormunen, lukijana toimi Kalervo Konttinen Juuasta.
– Keskiyöllä tehtiin ristisaatto kirkon ympäri pitkänä letkana kirkonkellojen soidessa iloisesti, ja ylösnousemussanoma kajahti ensimmäisen kerran kirkon ovien edessä ja sen jälkeen lukemattomia kertoja palvelusten yhteydessä, Kulmala jatkaa.
Seurakuntasalille oli katettu herkulliset tarjoilut seurakunnan vapaaehtoisvoimin Marjatta Kuittisen johdolla.
– Pääsiäisen yöpalvelus on vuoden kohokohta ortodokseille, niin myös minulle, Kulmala toteaa.
Ulla Korkatsu