Juukalaiset hyödynsivät ahkerasti vakuutusyhtiö Lähi-Tapiolan sammutintarkastuksen. Tuuli ja lumisade eivät haitanneet, sillä neljän tunnin aikana tarkastettiin 60 sammutinta. Myös uusia sammuttimia hankittiin vanhentuneiden tilalle.
Moni hankkii kotiinsa käsisammuttimen, mutta sammuttimen säännöllinen tarkastaminen voi jäädä arjessa vähemmälle huomiolle. Palosammuttimien tarkastusten tarkoituksena on varmistaa, että sammutin toimii hätätilanteessa. Lämpötilojen vaihtelu, kosteus ja tärinä voivat aiheuttaa sammuttimen paineen laskua tai saada sammutinjauheen paakkuuntumaan, mikä heikentää ratkaisevasti sammuttimen toimintakykyä.
Yli 10 vuotta vanhoja sammuttimia ei voi enää tarkastaa
Sammutintarkastuksissa törmätään vuosittain samaan yllätykseen: yli 10 vuotta vanhoja sammuttimia ei voida enää tarkastaa. Tämä herättää usein ihmetystä ja joskus myös ärtymystä. Liian vanhan sammuttimen toimintavarmuutta ei kuitenkaan voida enää taata, eikä sitä siksi voida tarkastaa tai hyväksyä käyttöön.
Sammutinten tarkastusväli riippuu niiden säilytyspaikasta. Jos sammutin on alttiina kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle, tarkastus on suositeltavaa tehdä vuosittain. Kodin sisätiloissa säilytettäville sammuttimille riittää yleensä tarkastus kahden vuoden välein. Seuraava tarkastusajankohta näkyy sammuttimen kyljessä olevasta tarrasta.
Kevät on hyvää aikaa tarkastaa sammuttimet
Keväällä sammuttimen tarkastaminen on ajankohtaista, koska edessä on mökkeily-, veneily- ja matkailuajoneuvojen käyttöönoton kausi. Talven jäljiltä sammuttimet ovat usein altistuneet pakkaselle, kosteudelle ja lämpötilojen vaihtelulle, mikä voi heikentää niiden toimintakuntoa. Ennen kesäkauden alkua onkin hyvä varmistaa, että sammutin toimii ja on tarvittaessa käyttövalmis siellä, missä sitä todennäköisimmin tarvitaan.
Kevät on paloturvallisuuden näkökulmasta muutenkin herkkää aikaa. Pohjois-Karjalan alueella on tänä keväänä syttynyt jo useita maastopaloja roskien polton seurauksena. Maastopalovaroituksen aikana avotulen teko on kokonaan kielletty, eikä silloin sammutinkaan tee tulen sytyttämisestä sallittua. Kun tulen teko on sallittua, toimiva ja helposti saatavilla oleva käsisammutin on kuitenkin tärkeä varautumisväline alkavan palon leviämisen estämisessä.
Lähde: Lähi-Tapiolan tiedote