Pielisen 4H juhlii tänä vuonna 90-vuotista toimintaansa ja keskiviikkona juhlia vietettiin työn merkeissä hyvinkin nuorekkaasti. 4H:n yrittäjyysareenassa Poikolan koululla oppilaat pääsivät testaamaan tietojaan yrittämisestä mobiilipelin avulla, lisäksi paikalliset 4H-yrittäjät kertoivat kokemuksiaan niin yrittämisestä kuin omasta toiminnastaan.
Yhdistys järjesti kaksi vastaavaa tapahtumaa, ensin Nurmeksessa ja keskiviikkona Poikolan koululla. Tilaisuuksien vetonaulana oli someyrittäjä, isännätär Anne-Mari "Amski" Tarkkio Satakunnasta. Kolmekymppinen maatilayrittäjä on erittäin suosittu sosiaalisessa mediassa ja hän on sananmukaisesti tehnyt yrittäjätarinastaan yrityksen.
– Sukupolvenvaihdoksen jälkeen minulla oli sellainen olo, että minut potkaistiin vaan yrittäjän maailmaan. Luin saamaani hoidettavien asioiden listaa, soita maanmittauslaitokselle ja tee nönnönnöö, Tarkkio kuvasi sukupolvenvaihdoksen jälkeistä hämmennystään.
Tarkkio osasi sanoittaa ja rohkaista nuorille sopivalla tavalla. Yrittäjyys on koko ajan uuden oppimista ja uutta ei opi, ellei aloita rohkeasti tekemään.
Rohkeutta koeponnistettiin myös yritysareenan jälkeen, sillä oppilaat saivat ottaa somejulkkiksen kanssa kuvia, kun vain tohtivat pyytää.
– Hän on minulle tuttu somesta, kertoi Nico Korhonen, joka porskutteli Amskin kanssa tuttavallisesti juttusille ja kuvanottoon.
Julkkis-Amskilla oli nuorille myös tärkeä viesti somekiusaamiseen ja -kommentointiin liittyen.
– Onnellinen ihminen ei koskaan jätä vihakommenttia, hän muistutti.
Porkkanankasvatuksesta moderniin yritystoimintaan
Nurmeksen tilaisuudessa vieraillut 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski muistutti liiton tekemän yrittäjyyskasvatuksen taloudellisesta merkityksestä.
– 4H-yritysten lukumäärä oli viime vuonna 3115 ja näiden 4H-yritysten liikevaihto oli yhteensä 5,34 miljoonaa euroa, Alakoski kertoi.
Pielisen 4H:n alueella oli päättyneenä vuonna 30 yritystä, joista 11 Juuassa.
– Pielisen 4H-yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli tarkalleen 61 453 euroa, toiminnanjohtaja Pirjo Hämynen kertoo.
Jo 90 vuotta sitten Juuassa alkanut paikallinen 4H-toiminta on uudistunut luontevasti vuosien varrella. Tätä nykyä nuoret eivät tienaa enää porkkanapalstojen sadolla vaan esimerkiksi kuvataiteella, markkinoinnilla tai käsitöillä.
– 4H-yrittäjyys on mahdollisuus tienata rahaa, monellakaan ei ole kesätöitä tiedossa, Alakoski kertoi.
Kesätöitä on onnekseen tiedossa sekä Siiri Rautiaisella että Nea Kekäläisellä. He kiersivät yhdessä Essi Tuonosen kanssa areenapelin rastit voitokkaalla vauhdilla ja täydellisellä vastaussuoralla.
Voitto toi palkinnoksi suklaata ja toiminnanjohtajan julistamat kehut ja kiitokset.
Yrittäjyys ei ole nuorille ajankohtaista, ainakaan vielä alkavalle kesälle, vaikka tuttavapiirissä 4H-yrittäjiä onkin.
– Ehkä palkkatyö tuntuu turvallisemmalta tällä hetkellä, Kekäläinen pohti.
– Minä pääsen kesätöihin kahvilaan, Rautiainen jatkoi.
Sari Sirkkiä