Timi Lipposen Toyota Supra pääsi American Car Shown palkintolistalle
Supra alkaa hahmottua. Kuva: Timi Lipponen.
Timi Lipponen
Satoja tunteja työtä, mutta siinä auto lopulta seisoo, kiiltävänä, ärhäkkänä, valmiina ihasteleville katseille ja ruokkimaan toisten haaveita. Pikkupojan unelma on toteutunut.
Timi Lipponen muistelee rakastuneensa Toyota Supraan jo pienenä, elokuvasarja Fast and Furious sytytti kipinän, joka ei ota laantuakseen.
– Muistan, kuinka pyöräilin kylällä Jussintorin videovuokraamoon. Tuijotin elokuvan autoa ja haaveilin, että voi kun minulla joskus olisi tuollainen, Lipponen kertoo.
Pikkupojasta kasvoi aikamies, automies jo virankin puolesta, kipinä kyti vuosien ajan. Syksyllä 2023 autoharrastajien facebook-ryhmässä vilahti ilmoitus, jonka kommenttikentässä vilahti toinen, hyvin kiinnostava kommentti.
Kommentoija ilmoitti kysyjälle, että hänellä saattaisi olla myynnissä Supra. Ajattelin hauskuttaa itseäni, laitoin myyjälle viestiä kiinnostuksestani mutta sillä hetkellä olin ihan varma, että jonossa olisi monta muuta ennen minua.
Supra-tähdet osuivat kohdilleen. Kännykkään piipanneet valokuvat sysäsivät liikkeelle ikimuistoisen projektin, vaikka tallissa oli työn alla vielä Volvo 940:kin. Auton raasu vaihtoi omistajaa ja siirrettiin Juukaan Lipposten tallille.
Aika tarkalleen vuosi sitten, kevään 2025 American Car Showssa, autoharrastajien suurmessuilla Helsingissä Lipponen lausui hikisen työrupeaman alkusanat.
– Lupasin kavereille, että minä leivon auton kasaan vuodessa ja vien sen Helsinkiin näytille.
Sanoista teoiksi ja talliin.
Opettelua ja nöyryyttä
Lipposen hankinta, Toyota Supra 1995, oli kaupantekohetkellä surkea näky. Hiiret olivat pitäneet iloisia juhliaan autossa, joten vaati ennakkoluulottomuutta ja mielikuvitusta, että hiiridiskosta pystyi näkemään potentiaalia.
Haasteen mielenkiintoa lisäksi ja ehkä toisten ostajien intoa lannisti, että auto oli tuotu Iso-Britanniasta eli siinä ohjaus on erilainen kuin mihin meillä on totuttu.
– Ohjaus on sananmukaisesti oikealla puolella, Lipponen nauraa.
Juukaan päätynyt brittiauto on osa japanilaisen automerkin maailman valloitusta. Huippusuosittu elokuvasarja Fast and Furious teki Toyota-mallista himoitun klassikon.
– Supra on Toyota Celicasta päivitetty urheiluautomalli, jonka moottorina hyrisee 2JZ. Moottorilla on kannattajansa etenkin drifting-piireissä.
Driftingin idea on ajaa sivuluisussa mahdollisimman suuressa kulmassa koko radan leveyttä hyödyntäen niin suurella nopeudella kuin mahdollista. Suomessa driftingissä on kilpailtu jo parikymmentä vuotta.
– Auton vaihteistoissa ei ole mitään niin sanotusti erikoista kuin että Supran voimansiirto kestää 1000 hevosvoimaa jo tehtaalta lähtiessään. Mallina Supra on sellainen, että nykynuoretkin tunnistavat ja tietävät sen, Lipponen kertoo.
Lipposen auto purettiin lähestulkoon atomeiksi. Koria, moottoria, voimansiirtoa myöten. Sen, mitä hän ei itse osannut, kaverit auttoivat tai sitten opiskeltiin porukassa youtube-videoita katsellen.
– Kaverini teki moottorin, itse kasasin pakosarjan, hitsasin pakoputket, opettelin TIG-hitsauksen, Lipponen kertoo.
Tunteja kertyi vähintään 600-700, oman päivätyön ohelle.
– Toiset ryyppäävät ja rellestävät, minä painun autotalliin.
Hyvin käytetty vapaa-aika
Helsingissä pääsiäisviikonloppuna järjestetty autonäyttely American Car Show osoitti, että Lipposen ja kaveriporukan tunnit on käytetty hyvin. Ennätysyleisön keränneessä autonäyttelyssä vieraili tänä keväänä yli 60 000 autoista kiinnostunutta.
– Valokuvaajia oli auton luona ihan jatkuvasti. Jos jotain pitää arvioida, niin autoa kuvattiin viiteen, jopa kymmeneen tuhanteen kertaan.
Autoharrastajien keskuudessa osaamista jaetaan mutta neuvojia ja mielipiteitä riittää joka lähtöön. Lipponen muistuttaa, että tuning-hommissa on oltava nöyrällä mielellä. Ilmeisesti nöyryyttä ja kuuntelutaitoa juukalaisella autonlaittajalla on ollut, sillä ensikertalainen näytteilleasettaja ei juurikaan saanut Helsingissä näsäviisasteluja tai neuvoja.
– Palaute oli huolestuttavan hyvää, Lipponen sanoo ihmeissään.
Pikkupojan unelma
Supra saatiin kasaan päivää ennen näyttelyyn lähtöä. Putsaamista ja viime hetken puunaamista riitti mutta h-hetkellä olo oli helpottunut.
– Iski ihan hirveä väsymys, kun kiire loppui messupaikalle. Sai vain keskittyä olemaan.
Lipponen autoineen oli pikkupoikien suosiossa viikonloppuna. Hän on päättänyt, että jokainen saa tulla kuvaamaan autoa ja vaikka istumaan kyydissä, koska hän itse aikoinaan on törmännyt tylyyn kohteluun.
Pikkupoikien ja -tyttöjen autounelmaa ruokitaan parhaiten auttamalla ja mahdollistamalla unelma-auton ihastelun läheltä, supratautiin paras lääke on supra.
– Olen vannottanut itselleni, että kerron, autan ja kuvata saa aina, sellaista kohtelua olisin halunnut itse lapsena.
Maantietä nielemään
Nyt uudestisyntyneellä autolla on vasta ajettu 500 metriä, Helsingin näyttelyyn menopeli matkusti juhlavasti kärryssä. Messuhallissa autosta on irrotettava akkukengät ja tankin on turvallisuussyistä oltava tyhjä, mutta vielä koittaa aika, kun Toyota pääsee tien päälle.
– Haaveilen, että ajaisin sillä kiihdytysajotapahtumiin, tarkoitus on käydä kokeilemassa mahdollisesti jo tänä kesänä. Tavoitteena on todella nopea auto, Lipponen kertoo.
Suunnitelmat ulottuvat jo vuoden päähän, kesään 2027. Ruotsissa järjestetään vuosittainen Street week -tapahtuma, myös Puolassa voisi olla näyttelyitä, johon auton voisi viedä esille.
Unelmilla on aina hintalappunsa, mutta Lipponen ei määrittele autoaan eurojen perusteella. Hankintahinta oli reilusti alle markkinahinnan, Supran hinnat vaihtelevat kunnosta ja vuosimallista riippuen 20 000 – 40 000 euroon. Autoa ei ole tehty myyntiin, se on erään haaveiden täyttymys ja hyvän kaveriporukan yhteishengen osoitus.
– Kiitokset kuuluvat Korhosen Matille ja Paavolle, Revon Jimille ja Toivasen Villelle, ja niille, jotka eivät halua nimeään julki mutta jotka ovat tehneet ison työn apuna, Lipponen sanoo.
Sari Sirkkiä
Lue myös

Ekaluokkalaiset saivat ikiomat myyjäiset kun vitosluokkalaiset opettelivat yrittäjyyttä
Ekaluokkalaiset Eemil Malja, Kaapo Ruokolainen ja Myrsky Repo miettivät, ostaisivatko jääkaappimagneetteja? Taustalla Isla Gröhn samalta luokalta ja Helmi Toivanen myymässä mokkapaloja.
Minna-Liisa Riestola

Kirkkoneuvosto hyväksyi Juuan kirkon liittämisen tiekirkoksi

”En ole koskaan yksin, kun minulla on käsityöni”
Lahja Kirjavaisen käsityöhuoneessa kaikki ovat hänen töitään.
Minna-Liisa Riestola
Luetuimmat
Tänään
Viikko
Kuukausi

Ikääntyneiden asumispalveluiden tuottajat valittu

Ensimmäinen pääsiäinen ortodoksina

Lukijan kirjoitus: Naapuri hoi!

Pielisen 4H:n Pirjo Hämynen palkittiin elämäntyöstään - Elina Tuonoselle valtakunnallinen stipendi

Näytelmä amerikkalaisista rekkakuskeista ei uponnut juukalaisyleisöön

Ikääntyneiden asumispalveluiden tuottajat valittu

Näytelmä amerikkalaisista rekkakuskeista ei uponnut juukalaisyleisöön

Ensimmäinen pääsiäinen ortodoksina

Ilvolankosken ulkoilutapahtuma osoitti järjestäjien reagointitaitoa

Lukijan kirjoitus: Naapuri hoi!

VS:n aprillipila: Uusi terveydenhuoltopalvelu kirkonkylään

Näytelmä amerikkalaisista rekkakuskeista ei uponnut juukalaisyleisöön

Leijonien Mualismourut olivat ensimmäistä kertaa Seurantalolla

Ikääntyneiden asumispalveluiden tuottajat valittu

Ei me Ullaa päästetä eläkkeelle
Tuoreimmat

Maasto paloi Paalasmaan suunnassa ennen lossia

Partiolippukunta Juuan Kiitäjät aloitti uudestaan vuosien hiljaiselon jälkeen

Nurmes teki alijäämäisen tuloksen arvonalentumisten takia

Timi Lipposen Toyota Supra pääsi American Car Shown palkintolistalle

