Kolin jäätie avattiin lauantaina
Kolin ja Vuonislahden välillä kulkeva jäätie avattiin lauantaina 25.1. puolen päivän aikoihin. Tiellä on nyt vaadittava, vähintään 40 senttiä teräsjäätä.
Jäätie voidaan kuitenkin joutua sulkemaan väliaikaisesti tai pysyvästi esimerkiksi railojen tai jäälle nousseen veden vuoksi. Pysyvä sulkeminen on mahdollinen, jos lämpötilat pysyttelevät plussan puolella pitempään.
Jäätien tilanteesta tiedotetaan tienvarsi-ilmoitustauluilla Lieksan Tiensuussa sekä Juuan Ahmovaarassa. Lisäksi ajantasaista tietoa saa Tienkäyttäjän linjalta puh. 0200 2100.
Jäätiellä ajoneuvon suurin sallittu nopeus on 50 km/h ja suurin sallittu massa kolme tonnia. Ajoneuvojen vähimmäisetäisyys on oltava vähintään 50 metriä. Toisen ajoneuvon ohittaminen ja pysähtyminen on kielletty.
Jos ajoneuvo pysähtyy jostakin syystä jäätielle, avustavaa ajoneuvoa ei pidä pysäköidä sen välittömään läheisyyteen.