Maisemahiihdon järjestäminen on varmistunut
Kolin maisemahiihto järjestetään suunnitellusti tulevana viikonloppuna 1.–2.3. Lopullisesta asiasta päätettiin viime perjantaina 21.2.
Vaikka lumitilanteen suhteen on edelleen toivomisen varaa, järjestäjät uskovat tapahtuman onnistumiseen. Kolin maisemahiihdon vastaava Matti Ponkilainen kertoo, että ainoa muutos liittyy reitteihin.
– Normaalisti maisemahiihdossa voi hiihtää 15 vaaran kautta. Haastavan lumitilanteen takia pois jäävät kansallispuiston vaarat, Ukko-Koli, Akka-Koli, Mäkrä ja Ipatti, Ponkilainen mainitsee.
Vuosien tauon jälkeen reittiohjelmaan palaa hiihtäjien toivomuksesta Rintasenvaaran kierto. Latu kulkee Loma-Kolilta Niinilahden suuntaan.
Myös rantatien varrelta jäälle ja edelleen rinnetuvalle on latu.
Lähtöpisteet ovat entiseen tapaan Kolin seurojentalolla, Koli Freetimessa Kopravaarassa sekä Kolikeskuksessa Loma-Kolilla. Hiihtomatkat ovat 6–69 kilometriin.
Huoltopisteet ovat mainittujen lisäksi Kelkkolassa, Räsävaarassa, Hovissa ja Penttilässä.