Toisen luokan ikimerkkejä ei enää paineta
Posti yksinkertaistaa kirjeiden lähettämistä. Kirjeet kulkevat kotimaassa yhdellä ikimerkillä. Postista luvataan, että vuoden 2017 alusta alkaen uusi merkki vie kirjeen perille kotimaassa 1-2 päivässä postituksesta.
Ykkös- ja kakkosluokan merkit yhdistetään, koska Postin mukaan erillisten kirjeluokkien ylläpitäminen ei ole enää kannattavaa kirjemäärien vähennyttyä.
Kirjeen voi jatkossa lähettää myös vanhalla 1. tai 2. luokan ikimerkillä. Nykyiset 1. ja 2. luokan ikimerkit kelpaavat uudistuksen jälkeenkin, sillä ikimerkit eivät vanhene.
– Kirjeluokkien yhdistäminen täyttää postilain edellyttämät vaatimukset kulkunopeudelle. Postilain mukaan yleispalveluun kuuluvat, postimerkillä varustetut kirjeet on jaettava siten, että lähetyksistä vähintään 95 prosenttia on perillä viimeistään jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä ja vähintään 98 prosenttia viimeistään kolmantena arkipäivänä.
– Uskomme, että kirjeluokkien yhdistäminen tekee kirjeen lähettämisestä kuluttajalle entistä selkeämpää ja helpompaa, kuluttajien kirjepalveluista vastaava Ulla Seppälä Postista kertoo.
Kuluttajapostin kaksiportainen luokitus otettiin käyttöön vuonna 2011.
– Kakkosluokka ei vakiintunut yleiseen käyttöön 10 senttiä edullisemmasta hinnasta huolimatta.
Kuluttajat saavat tietoonsa uuden merkin hinnat loppuvuodesta.
Kuvateksti: Uutta maksumerkintää kuvaa Suomi-symboli, jonka väri valitaan kulloisenkin postimerkin suunnittelijan muihin väreihin sopivaksi.