Juuka ja Vöyri – yllättävä yhteys
Vöyri on noussut viime viikonloppuna maailman kartalle.
KAJ voitti Ruotsin euroviisukarsinnan. He ovat kotoisin Vöyriltä, Suomen Pohjanmaalta hieman Vaasasta pohjoiseen. Mutta kuinka moni tietää, että Juualla ja Vöyrillä on yhteistä historiaa?
Vöyrin Rökiö skola ja Juuan Nunnanlahden ala-asteen koulu olivat ystävyyskouluja. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin koulut kävivät vuorovuosina leirikoulussa toistensa luona. Juuassa vöyriläiset yöpyivät Larinsaaren leirikeskuksessa.
Asiaa selvitellessä löytyi sen aikainen Nunnanlahden alakoulun opettaja Sirkka Lintumäki, joka valaisi asiaa.
– Asia lähti liikkeelle Ruotsissa. Juuan ystävyyskunta Ruotsissa oli Mora ja Mora oli myös Vöyrin ystävyyskunta. Molempien kuntien väkeä oli käymässä yhtä aikaa Morassa, ja sieltä keskusteluista asia sai alkunsa. Matkalla olivat mukana myös edesmenneet Pentti Juntunen ja Matti Ollikainen, jotka veivät ystävyyskouluhanketta eteenpäin, kertoi Lintumäki.
– Mukava oli katsella ohjelmaa Vöyriltä ja heidän isosta kuntansa järjestämästä kisojen katselutilaisuudesta. Tuossa samassa urheilukeskuksessa oli yhteiset juhlat meidän siellä vieraillessa. Pikkuisen Juuassa kenkkuilivat meille, kun Nunnalahdessa ei ollut liikuntatiloja, muistelee Lintumäki.