Juuka on Vuoden 2025 liikuttajakunta Pohjois-Karjalassa
Ensi viikon Vaarojen Sanomissa meillä on juttua niin Vuoden 2025 juukalaisesta liikuttajasta Teemu Karttusesta kuin Juuasta liikuttajakuntana, onnea vielä palkituille! Juuan kunnan edustajat, kunnanjohtaja Henri Tanskanen ja hyvinvointijohtaja Virpi Nevalainen vastaanottivat Pohjois-Karjalan Urheilugaalassa Vuoden liikuttajakunta -palkinnon.
Palkintoperusteissa Juuasta kerrotaan näin:
Juuka on vahvistanut liikunnan asemaa kunnan peruspalveluissa ja tehnyt konkreettisia ratkaisuja rajallisista resursseista huolimatta. Liikuntaa on tuotu osaksi arkea esimerkiksi nuorisotyön yhteyteen, ja kunta on käynnistänyt lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan kehittämisen hyvinvointisuunnitelman mukaisesti varaamalla siihen erillistä työpanosta. Pitkäjänteinen työ vastuullisuuden edistämiseksi sekä Voimaa Vanhuuteen -toimenpiteet ovat saaneet runsaasti myönteistä palautetta ja herättäneet kiinnostusta myös valtakunnallisesti. Juuka osoittaa, että harkituilla päätöksillä ja sitoutuneella tekemisellä liikunnan merkitystä voidaan vahvistaa myös taloudellisesti tiukoissa olosuhteissa.