Hotelli Kolin pohjoispään tuntumassa sijaitsee mielenkiintoinen kohde, uhrihalkeama. Se on syvä, kapea halkeama jättiläismäisessä kvartsiittimonoliitissa. Kautta aikojen halkeamaan on tiputettu kolikkoja hyvän onnen, terveyden, lapsilykyn tai suotuisan sadon toivossa. Niinpä pohjalla voi olla aarre, vanhoja kolikoita ja arvoesineitä eri vuosisadoilta. Eräänä vuonna innokas aarteenetsijä yritti saada aarteen esille suihkuttamalla halkeamaan vettä paloruiskulla. Saaliiksi tuli vain sammalta, multaa ja muutama uusi arvoton kolikko.

Joskus paikkaa on pidetty Koli-nimen alkulähteenä. Kun

kolikoita on heitetty tyhjään halkeamaan, on kuulunut ääni ”koli-koli”. Toinen

teoria on kolita-verbistä johdettu kaljua, puutonta vaaranlakea tarkoittava

koli tai kolittu. Koli-sana ilmenee myös muissa vaaranlakea tarkoittavissa

paikannimissä kuten esimerkiksi Pusonkoli.

Nykyisin paikka on suojattu turvakaiteella, jotta innokkaat

matkailijat eivät suistuisi jyrkältä kallionkielekkeeltä alas. Kallion alla on

kuitenkin yksi Kolin erikoisuuksista, noin 250 metriä syvä porakaivo. Kaivo

ylettyy Pielisen pinnan alapuolelle. Kaivon vedentuotto oli kuitenkin niin

vähäinen, että hotellin vedenhankinta päätettiin järjestää toisella tavalla.

Vesi pumpataan nyt puhdistamon kautta Pielisestä Tarhalahden kupeesta.

Jää nähtäväksi, voidaanko joskus valmista porakaivoa

hyödyntää maalämmön talteen ottamisessa. Kohde sijaitsee kansallispuiston

alueella, joten kaivon hyötykäyttöön otto ei liene ongelmatonta.

Herajoen kuparikaivos

Herajoen ympäristössä, Jussinsuon, Mäntylammenkallion ja

Hopiavuoren alueilla harjoitettiin vuosina 1815–1844 kaivostoimintaa. Herrat

Nobokov ja Snettkov olivat perustaneet Archangel-Herajokskii Zavod -nimisen

kaivosyhtiön, joka etsi ja kaivoi alueelta kuparia. Kupariesiintymät olivat

yksittäisiä, maanpinnan tuntumassa olevia kohteita, joten varsinaista

kaivoskuilua ei tarvittu rakentaa. Alueella on kuitenkin edelleen nähtävissä

paikallisia louhoskuoppia, josta malmia on löydetty. Kuparisulaton jäänteitä ei

enää ole näkyvissä.

Yrityksen nimen perusteella voidaan olettaa, että kupari

toimitettiin Venäjän valtakunnassa Vienan meren suuntaan, kenties

kirkonkellojen tai samovaarien valmistukseen.

Hanke päätettiin sitten lopettaa kannattamattomana.

Käsikaivuu ja pitkät kuljetusmatkat osoittautuvat kustannuksiltaan liian

raskaiksi.

Uraanikaivos

Enon Paukkajanvaaralla toimi uraanikaivos vuosina 1958–1961.

Hanketta varten suuret teollisuusyritykset perustivat Atomienergia Oy-nimisen

yhtiön. Valtio ei ollut yhtiön osakkaana, mutta oli tietenkin myöntämässä

tarvittavat luvat. Uraania esiintyi vaaleanvärisessä kvartsiitissa ja mustassa

diabaasissa. Malmia louhittiin avokaivoksesta ja toisesta kaivoskuilusta

kaivoksen toiminta-aikana yli 40 000 tonnia. Malmin uraanipitoisuus oli 0,14

prosenttia. Omassa rikastamossa pitoisuus saatiin nostettua 20 prosenttiin.

Valmista uraania saatiin tuotettua noin 40 tonnia.

Lopputuote vietiin tynnyreihin pakattuna Ruotsiin pääosin

rautateitse Enon aseman kautta. Jonkin verran vientiä oli myös Saksaan. Jo

vuonna 1960 alkoi olla nähtävissä, että toiminta ei enää ollut kannattavaa.

Huhuttiin myös, että Neuvostoliitto olisi puuttunut peliin ja esittänyt

hankkeen hautaamista. Olihan siihen aikaan melko yleinen käsitys, että uraania

käytetään myös ydinaseiden valmistamiseen. Atomivoimaloita oli silloin

harvassa, Ruotsissakin vain yksi.

Paukkajanvaaran uraanikaivos liittyy Koliin siten että

malmia hankittiin myös varsinaisen kaivoksen ulkopuolelta Kolin

Jauholanvaaralta. Maastotutkimusten ja lentokoneilla tehtyjen havaintojen

perusteella oli selvitetty, että uraania esiintyy noin 70 kilometrin pituisella

alueella Kolin ja Enon välisessä maastossa.

Uraanikaivos päätettiin sitten lopettaa samasta syystä kuin

Herajoen kuparikaivoskin. Hanke osoittautui kannattamattomaksi.

Kirjoittaja on Kolilla syntynyt Suomen tietokirjailijat ry:n

jäsen

(tämä on 21.6. julkaistun kirjoituksen jälkimmäinen osa)