Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.02.2025 12:37 Kaija Mattila
Kolin seudun matkailu

Paola Suhosen elokuvassa Lieksan Mätäsvaaran kaivos ja kylänraitti

Taiteilija Paola Suhosen elokuva Keskiyön auringosta ikuisuuteen saa ensi-iltansa toukokuussa. Kyseessä on kahden ihmisen rakkaustarina, tarina petoksesta ja matkaamisesta autolla pitkin Suomea.

– Kuvauksia tehtiin viime kesänä eri puolilla, muun muassa Varsinais-Suomen Mäntyluodossa, Helsingissä ja Savonrannassa. Sieltä ajeltiin ylöspäin Pohjois-Karjalaan Lieksaan, josta matka jatkui Suomussalmelle asti.
Lieksassa filmauksia tehtiin Mätäsvaaran autioituneessa kaivoskylässä, jonka kylänraitilla on arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemia taloja. Vanha hylätty kaivos on tosi isossa roolissa. Yksi keskeinen kohtaus tapahtuu louhoksella ja hiekkakasoilla, jossa on niin sanottua ”Mätäsvaaran pölyä” eli molybdeenikaivoksen toiminnassa syntynyttä jätettä. 
– Paikalliset asukkaat olivat todella avuliaita ja auttoivat meitä kuvausjärjestelyissä ja kuvauspaikoilla, kiittelee Suhonen. 
– Elokuva on kuvattu 16-milliselle filmille, jonka kuva on mielestäni kauneinta. Tykkään filmin analogisuudesta. Kohtausten kuvaaminen tapahtui kronologisessa järjestyksessä autenttisissa ympäristöissä, ilman enempiä lavastamisia. Elokuvassa kuullaan paljon Suomi musaa ja klassikoita. 
– Pääosassa nähdään Alina Tomnikov ja sitten siinä on paljon ihan paikallisia ihmisiä. Hakiessani kuvauspaikkoja etsin myös avustajia. Halusin elokuvaan uusia kasvoja. Osa näyttelijöistä on pitkän linjan tekijöitä, mutta idea oli se, että siihen sekoitetaan hahmoja, joita ei voi sanoa edes amatöörinäyttelijöiksi.

Rakenteiden ravistelua

Paola Suhonen tunnetaan erityisesti Ivana Helsinki -vaatemerkistään: Hän on monipuolinen taiteilija ja tuottaa, ohjaa ja kuvaa itse elokuvan. 
Yhteiskunnan tämänhetkinen taloudellinen tilanne on vaikea. Julkisuudessa on esitetty kritiikkiä taiteilijoiden apurahoista. 
– Itse ajattelen että meillä on paljon ikäihmisiä ja rahaa tarvitaan terveydenhuoltoon. Taiteilijat eivät ole välttämättä tarpeineen nyt ihan ykkösiä. 
- Olen puhunut sen puolesta, että taiteilijoiden pitää katsoa vähän peiliin ja lähteä esimerkiksi yrittäjiksi. Ymmärrän, että on paljon taiteilijoita, jotka ei voi lähteä pelkästään yrittäjyyden kautta.
- Tämän ajattelumallin mukaan en halua olla hakemassa yhteiskunnan rahoitusta. Elokuva on omarahoitteinen, jonka lisäksi teemme oheistuotteita, muun muassa kirjan, jonka avulla voi palata elokuvan tunnelmiin ja maisemiin. Elisa -viihde on nyt ostanut elokuvan, mutta he eivät olleet siinä mukana alusta asti.
- Asioita voi tehdä myös uudella tavalla. Tekeminen vaatii säästöjä ja sen miettimistä, että kokonaisbudjetti saadaan pidettyä kasassa. Kyllä yksi vanhuuden turvaksi hankittu asunto lähti myyntiin, naurahtaa Paola Suhonen. 
- Kyseessä on elämäntapavalinta. Ajattelen, että täytyy myös itse sijoittaa omaan tekemiseensä. Toisaalta olen saanut paljon yhteiskunnalta, minut on koulutettu täällä ja nyt on minun vuoroni maksaa takaisin. 
- Ei tämä ole mustavalkoista. Taidetta pitää tukea, mutta se ei voi olla aina itsestäänselvyys, että muiden täytyy maksaa taiteilijoiden tekemiset. Ehkä tässä on myös sitä, että itse haluan ravistella rakenteita ja toimintamalleja.

Elokuvan levittäminen
– Elokuvan ensi-illan jälkeen lähdetään kiertämään Suomea puoleksitoista vuodeksi. Meillä on uudenlainen, perinteestä ideansa saanut tapa levittää elokuvaa. Tähän liittyy lapsuuden muisto. Isäni on kotoisin Savonrannalta, siellä ei ollut omaa elokuvateatteria. Kun elokuvakoneenkäyttäjä tuli pitäjän johonkin paikalliseen kylätaloon näyttämään elokuvia, se oli aina iso tapahtuma.
– Samoin me näytämme elokuvaa kylätaloissa, vankiloissa, vanhainkodeissa ja palvelutaloissa, jopa vanhoilla hylätyillä bensa-asemilla tai liiketiloissa. Ohjelmassa on myös joitain festivaaleja.
– Esityksissä yleisömäärän volyymi ei ole tärkeintä. Yleisönä voi olla vaikka viisi ihmistä ja se voi olla heille merkityksellinen hetki. 
– Esityspaikan tekniikan puute ei ole ongelma. Meillä on mukana kaikki tarvittava, oma valkokangas, videotykki ja äänentoisto. Tarvittaessa striimataan, vaikka seinään, toteaa Paola Suhonen.