Vaarojen Sanomat Juuan kunnan ilmoituslehdeksi
Juuan kunnanvaltuusto päätti maanantai-illan kokouksessaan, miten kunnalliset ilmoitukset julkaistaan toimikaudella 2025–2029.
Ensisijaisesti kunnan ilmoitukset julkaistaan yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla.
Kunnan ilmoitukset voidaan julkaista myös paikallislehti Vaarojen Sanomissa. Säännösten salliessa tiedotetaan siten, että lehdessä ilmoitetaan vain ilmoituksen nähtävänä olosta kunnan yleisessä tietoverkossa tai julkaistaan ilmoitus lyhennettynä.
Kokouskutsuja ei julkaista lehdistössä, lukuun ottamatta valtuuston kokouskutsua. Valtuuston kokouskutsu, jossa on tieto kokouksen ajasta ja paikasta sekä tieto siitä, milloin kokouksen pöytäkirjan nähtävänä julkaistaan paikallislehti Vaarojen Sanomissa.
Ylemmän viranomaisen päätöksistä, kaavan, rakennusjärjestyksen, rakennuskiellon, toimenpiderajoituksen, rakennusrajoituksen ja erillisen tonttijaon hyväksymisestä ja voimaantulosta sekä taksojen vahvistumisesta ilmoitetaan ainoastaan kunnan julkisessa tietoverkossa, ellei erityislaista muuta johdu.
Kunnan ulkopuolelta tulevat kuulutukset julkaistaan vain julkisessa tietoverkossa.
Avoimista viroista ilmoitetaan yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla ja Kuntarekryssä, sekä tarvittaessa muualla tapauskohtaisesti.
Kunnanhallitus, lautakunnat ja toimialojen johtajat ja päälliköt oikeutetaan asian niin vaatiessa julkaisemaan ilmoitus harkintansa mukaan myös muissa lehdissä.