Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
21.10.2025 12:42 Vaarojen Sanomat

Juuassa esitys voimalaitosverosta

Kiinteistöveroprosenttiesityksensä kunnanvaltuustolle tehnyt Juuan kunnanhallitus esittää määrättäväksi uuden, eräiden laitosten veroprosentin, joka tunnetaan myös voimalaitosverona. Voimalaitosten veroprosentiksi esitetään määrättäväksi 3,1 prosenttia. 

Voimalaitosten veroprosentin määrääminen on rakennushankkeen myötä tullut ajankohtaiseksi. Vuokkoon on tulossa aurinkovoimapuisto, jonka rakennustyöt on tavoitteena aloittaa vuoden 2026 aikana. 

Aurinkovoimalaitoksissa maksetaan kiinteistöveroa muun muassa voimalaitoksen perustuksista, tukirakenteista ja muista kantavista rakenteista, mutta itse paneelit, säätölaitteet ja kaapeloinnit ovat koneita ja kalustoa, jotka eivät kuulu kiinteistöverotuksen piiriin. Voimalaitoksen maapohja ei myöskään kuulu voimalaitosveron piiriin, se kuuluu maa-alueiden kiinteistöverotuksen puolelle.

Muuten ensi vuoden kiinteistöverot esitetään pidettäväksi kuluvan vuoden 2025 tasolla. Siten yleinen kiinteistöveroprosentti olisi myös ensi vuonna 1,00, maapohjan kiinteistövero 1,30 prosenttia, vakituisen asuinrakennusten veroprosentti 0,45 ja muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,30. Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöistä veroa ei edelleenkään perittäisi.