Kolilainen kuvanveistäjä mukana eurooppalaisessa kisassa
Kolin Veistospuiston taiteilija Lasse Martikainen osallistui viikonloppuna 24.–25.5. järjestettyyn eurooppalaiseen kivenveistokisaan, European Stone Festivaliin Englannin Halifaxissa.
Kisaan osallistui tällä kertaa toinenkin suomalainen veistäjä.
Tapahtumaan tutustui myös kymmenen Ellin Taitajat ry:n jäsentä. Yhdistys järjestää tänä kesänä jo viidennet kivenveiston suomenmestaruuskisat Juuassa.
Kivenveistokisaan osallistui 120 veistäjää ympäri Eurooppaa. Veistäjät veistivät paikallista kalkkikiveä käsityökaluin ja aikaa oli vain kaksi päivää. Festivaalin sijainti vaihtuu vuosittain. Viime vuonna kisattiin Budapestissa, mutta tuolloin kisaan ei osallistunut yhtään suomalaista.
– Ajatus reissuun lähdöstä tuli viime vuoden suomenmestaruuskisoissa, jossa tuomarit ja järjestäjät houkuttelivat kokeilemaan isompia areenoita, toteaa useaan kertaan suomenmestaruuden voittanut Martikainen.
Martikainen esittelee kiviveistoksia ja monista muista materiaaleista tehtyjä taideteoksia toukokuun alusta syyskuun loppuun asti pysyvässä näyttelyssään Kolin Veistospuistossa.