Lionsien hiihtotapahtuma toteutuu, tavalla tai toisella
Lumitilanne on aiheuttanut ulkoilutapahtumien järjestäjille haasteita ja myös tiistain Lions-hiihdon osalta on tehty varasuunnitelmia.
- Jos hiihtämään ei päästä, järjestämme muuta mukavaa tekemistä. Lastentapahtuman rastit ovat erilaisia, potkitaan palloa, tehdään tasapainoharjoitteita ja niin edelleen,
kertoo Lionsien Pirjo Halonen.
Myös tapahtuman paikkaa saatetaan muuttaa vielä ennen h-hetkeä.
- Paikka saattaa vielä muuttua, jos Taivaanpankko on huonossa kunnossa, vaihtoehtoinen paikka voisi olla Ilvolankosken urheilukenttä tai koulukeskuksen piha-alue, Halonen jatkaa.
Lionsit kertovat muutoksista lähempänä tapahtumaa, Halonen pyytääkin osallistujia seurailemaan esimerkiksi facebookin ilmoituksia. Tapahtumapaikalle tulee myös ohjausta.
Lionsien tapahtumassa on ollut perinteisesti satakunta henkeä mukana, lapsia kisaa rasteilla kolmisenkymmentä.
- Nyt tapahtuma järjestetään Juuassa neljännen kerran Lionsien ja urheiluseurojen yhteistyöllä, kunnalta ja K-marketin Heikki Ikoselta saamme palkintoihin apua, Halonen kertoo.
Lionsien toinen maaliskuinen ja jo hyvin perinteinen tapahtuma Mualismourut järjestetään maaliskuun viimeisenä lauantaina Seurantalolla. Mualismourujen lipputuotot menevät hyväntekeväisyyteen. Ensimmäisen kerran yli neljä vuosikymmentä sitten järjestetty tapahtuma toteutuu tänäkin vuonna, ”vanhaan malliin”.
- Eli järjestämme tapahtuman ihan niin kuin ennenkin, mutta jospa joku tulisi oikeasti pukeutuneena vanhaan malliin, vaikka entisajan vaatteissa. Tärkeintä on, että ihminen tuntee olonsa kotoisaksi ja viihtyy tilaisuudessa, Lionsien talkoolainen Merja Kärkkäinen kertoo.