TN 1899 ja poikkiviiva. Taavi Nevalainen tallensi jälkipolville vedenkorkeuden kevättulvien aikaan 127 vuotta sitten.
Sari Sirkkiä
Vuokonjärven teatterissa puvustaa kovan luokan ammattilainen
Puvustaja Johanna Nevalainen on ollut aikaisemminkin puvustamassa Vuokonjärven kesäteatteria. Nevalainen asuu Juuassa, mutta käy Helsingissä työkeikoilla.
Johanna Nevalainen
Saunottiin sitä ennenkin, yleisessä saunassa Juuassakin
Tässä talon piharakennuksessa toimi Juuan ensimmäinen sauna ja pesula. Äärimmäisenä oikealla on saunan ovi. Kuva teoksesta Juuan siirtoväen historia, Juuan Karjalaisseura r.y. 1989.
Minna-Liisa Riestola
Kokot syttyvät juhannusillan kunniaksi monin paikoin
Juhannuskokkoja poltellaan tänään monin paikoin. Kuvituskuva: SPEK
Kuvituskuva: SPEK
Mökkisesonki alkoi juhannuksesta
Eino Nuutisen mukaan mökkivuokralaisten tarpeet eivät ole kolmenkymmenen vuoden aikana paljoa muuttuneet.
Otto Rissanen
Koli-lehti: Perinneasu päällä ryhtikin kohenee itsestään
Lea Saarimaan kurssi innosti Helena Pyykösen tekemään ei vain yhden vaan lopulta kolme sarafaania.
Ulla Korkatsu
Maanpäällinen vaellus, josta matka vasta alkaa
Kirkkoherra Mikko Huhtala ja rovastikuntapastorina Kuopion seurakunnassa työskentelevä puoliso Pauliina Huhtala vaelsivat huhti-toukokuussa 35 päivän matkan historiallisella pyhiinvaeltajien reitillä.
Mikko ja Pauliina Huhtalan kotialbumi
Koli-lehti: Olavi Vepsäläisen Suomi-neito koreilee uuden Koli-lehden kansikuvana
Vuoden 2025 kirjastojen suosituimmat kirjat listattiin
WSOY
Kivikeskus myydään Tulikivelle
Kivikeskus siirtyy Tulikivi oy:n omistukseen. Arkistokuva
Ensimmäinen lintuinfluenssatapaus maakunnassa viiteen vuoteen
Arkistokuva/VS.
Koli-lehti: Kun annos rokkaa
Ravintolakokki Fernando Haara suunnittelemansa artesaanihampurilaisen kanssa: Double smash burger Puu-Juuan historiallisessa miljöössä. Monta aikakautta samassa kuvassa.
Minna-Liisa Riestola
Naumanen neuvottelee rautakauppatoimintojen myynnistä ja on jättämässä Juuan
Sekä Juuan että Nurmeksen myymälöissä on käynnissä varastomyynti, jolla pienennetään varastoarvoa mahdollisen liikkeenluovutuksen tiimoilta.
Minna-Liisa Riestola
Jakokoski on Pohjois-Karjalan ehdokas valtakunnallisessa Vuoden kylä -kilpailussa
Ammatillinen koulutus kiinnostaa
Metsäala on yksi Riverian suosituimmista. Arkistokuva.

