Ahmovaaraan monitoimi-liikuntahalli?
Ahman Pojat ry puuhaa Ahmovaaraan monitoimi-liikuntahallia. Tavoitteena on enintään 400 neliön suuruinen halli, jonka alustavasti lasketulle 300 000 euron budjetille on tarkoitus hakea LEADER-rahoitusta.
Ahman Pojat pyysi kunnalta kustannuslaskentaa varten tarjousta rakennustontista ja teknisistä liittymistä. Kunnanhallitus päätti viime viikon kokouksessaan kutsua koolle hankkeen mahdollisten toimijoiden yhteisneuvottelun, jossa sovitaan vastuutaho.
Kun vastuutaho on löytynyt, niin kunnanhallitus on valmis vuokraamaan tontin sekä avustamaan liittymien hankinnassa. Joko osana vuokraa tai kunnan avustuksena.
Hallille on esitetty ensisijaisena paikkana Ahmovaaran koulun läheisyyttä tai kunnan maata Ahmovaaran urheilukentän yhteydessä. Toissijainen paikka olisi Kolintien varressa Kolinportin vastapäätä. Alueelta suoritettujen maanostojen perusteella tontin hinta kunnan mailla olisi noin euro neliöltä.
Hakijan mukaan hankkeessa olisivat mukana mahdollisesti myös alueen kyläyhdistykset ja aktiiviset toimijat. Ahman Pojat etsiikin mukaan muita yhdistyksiä, yrittäjätahoja ja vastaavia toimijoita.