Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
02.06.2016 06:00

Aikuisia kaivataan partiotoimintaan

Lähes koko ikänsä partiotoiminnassa mukana ollut Pirjo Haimakainen kertoo, että Juuan Kiitäjien toiminta on vähäistä.

– Mielellään soisin, että aallonpohjasta noustaisiin. Vetäjät alkavat ikääntyä. Pitäisi saada toimintaan ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan omaa aikaansa lasten ja nuorten hyväksi, hän sanoo.
Haimakaisen mukaan Etelä-Suomessa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla asia on päinvastoin. Partioon päästäkseen joudutaan jonottamaan pitkiäkin aikoja.
– Täältäkin lähtee sinne opiskelijoita, jotka ovat mukana partiossa opiskelupaikkakunnallaan.
Myös partiomaja Rauanjärven rannalla on vähällä käytöllä.
– Olimme keväällä retkellä siellä. Kesäksi on suunnitteilla leiri pienellä porukalla. Jotain veteen liittyvää on ohjelmassa.
Pirjo Haimakainen kertoo, että partiotoiminta on antanut hänen elämäänsä paljon mukavia kokemuksia. Metsä on mukava toimintaympäristö. Metsässä liikkuminen rauhoittaa ja antaa elämyksiä, ja sinne pitäisi päästä ilman älykännyköitä.