Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
17.09.2015 07:44

Aloite työttömyyttä vastaan

Kunnanvaltuuston vasemmiston valtuustoryhmä jätti 31.elokuuta valtuustoaloitteen työttömyyden vähentämiseksi ja auttamiseksi.

Aloitteessa esitetään, että Juuan kunta ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin selvittääkseen kaikkia mahdollisuuksia työttömyyden vähentämiseksi ja työttömien auttamiseksi Juuan kunnassa.
Aloite hyväksyttiin 7. syyskuuta pidetyssä kunnanhallituksen kokouksessa.
Juuassa on tällä hetkellä maakunnan suurin työttömyysprosentti, 21 prosenttia. Viidesosa työvoimaan kuuluvista juukalaisista on työttömänä.