Anne Eskelinen kunnanhallituksen jäseneksi
Juuan kunnanvaltuusto valitsi maanantain kokouksessaan Anne Eskelisen (kesk.) kunnanhallituksen jäseneksi Heidi Tanskasen (kesk.) tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Eskelisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Tiina Pitkänen.
Samalla kunnanvaltuusto totesi Heidi Tanskasen luottamustoimen kunnanhallituksen jäsenenä päättyneeksi vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi.
Kunnanjohtajan joulukuussa tekemällä päätöksellä Heidi Tanskasen palvelusuhdetta Silta Lumimaahan -hankkeen projektisuunnittelijana jatkettiin syyskuun loppuun. Kunnanhallituksen alaisen tehtävän jatkuessa yli kuusi kuukautta Tanskanen menetti vaalikelpoisuutensa kunnanhallitukseen.