Ehdotus, Juuka perustuloon
Hallitus ja kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen ovat kertoneet, että tällä hallituskaudella Suomessa tullaan tekemään erinäisiä kokeiluja. Hallitusohjelmassakin lukee, että perustulokokeilu olisi yksi näitä.
Sakari Timonen (sd.) ehdotti viime valtuuston kokouksessa, että Juuka voisi ilmoittautua ihan hyvin kokeilukunnaksi erinäisiin asioihin. Ja hyvissä ajoin ennen muita kuntia.
– Eikö Juuan kunnan kannattaisi ilmoittautua perustulokokeiluun kokeilukunnaksi.
– Sisällöstä ei ole tietoa vielä, mutta kannattaisi olla liikkeellä hyvissä ajoin.