Ensimmäinen hissillinen kerrostalo
Aimontiellä sijaitseva Asunto Oy Vaarinkulma on saanut ympäristölautakunnalta rakennusluvan asentaa hissit talon kahteen portaaseen. Samalla siitä tulee ensimmäinen, hisseillä varustettu kerrostalo Juuassa.
Perusteluina hissien asentamiselle olivat, että se mahdollistaa ikääntyneiden ihmisten asumisen kotonaan mahdollisimman pitkään, minkä lisäksi rakentaminen parantaa asuntokannan laatua. Talossa on pohjakerroksen lisäksi kolme asuinkerrosta.
Hissit rakentaa KONE Hissit Oy. Urakan arvo on 350 000 euroa, johon on Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) saatu 50 prosentin avustus.
Työt on määrä aloittaa tammikuussa, ja valmista pitäisi olla huhtikuussa.