Etelärinteiltä löytyy hyvin mustikkaa
Metsähallituksen työntekijä Taisto Turunen, joka liikkuu työkseen metsissä, kertoo, että kesänä on paljon alueellisia eroja mustikkasadossa, mikä johtuu viime talven pakkasjaksosta.
Hän löysi ensimmäiset kypsät mustikat etelärinteiltä jo heinäkuun alkupäivinä.
– Etelärinteillä on jo hyvinkin kypsiä, mutta varjopaikoissa ovat vielä raakoja. Joissakin paikoissa sade on pilannut marjat, Turunen kertoo.
Hän arvioi, että ainakin Kolin alueelle tulee mustikkaa enemmän kuin viime vuonna.
– On tämä erikoinen kesä, kun kaikki marjat kypsyvät yhtä aikaa. Metsämansikat ovat kypsiä. Kypsää vadelmaa löytää jo etelärinteiltä aurinkoisista paikoista. Punaherukka, jota kerätään tavallisesti elokuussa, alkaa olla kypsää joissain paikoin.