Euroopan kansallispuistopäivän Kolilla
Perinteistä Euroopan kansallispuistopäivää vietetään sunnuntaina 24.5. Kolin kansallispuistossa yritysyhteistyön merkeissä. Kansallispuistopäivän yhteinen teema vuonna 2015 on "Nature is Our Business", joten Kolin kansallispuistossa toimivat yritykset esittäytyvät päivän kunniaksi kukin vuorollaan järjestäen retkiä ja muuta tapahtumaa päivän aikana. Luvassa on metsäjoogaa, talutusratsastusta, aistiherkkyysretki sekä tunnelmointia Kolin Mattilan tilalla ja sen lähiympäristössä.
Luontokeskus Ukossa voi tutustua Katse kansallismaisemaan -näyttelyn lisäksi Ari Tukiaisen näyttelyyn Vornan veitsi sekä Kolin kotiseutuyhdistyksen näyttelyyn Koli kautta aikojen. Joulukuussa 2014 ensi-iltansa saanut Mustarinta - Elokuva Kolista esitetään luontokeskus Ukossa tasatunnein.
Kansallispuistoperinne yli 100-vuotinen
Euroopan kansallispuistopäivä on Euroopan suojelualueliiton EUROPARCin aloittama perinne. Euroopan ensimmäiset kansallispuistot perustettiin 24.5.1909 Ruotsiin.
Päivää vietetään kansallispuistoissa kautta Euroopan. Kolilla kansallispuistopäivän tapahtumat järjestetään yhteistyössä Metsähallituksen luontopalveluiden ja kansallispuistossa toimivien yritysten Koli Activ oy:n, Elontila ay:n, Ilovoltti oy:n ja Matkailutila Paimentuvan kanssa.
Suomessa on 39 kansallispuistoa ja niiden kaikkien hoidosta vastaa Metsähallitus. Kansallispuistot on perustettu lailla ja niiden tehtävänä on ensisijaisesti turvata suomalaisen luonnon monimuotoisuus. Kansallispuistoissa voi tutustua myös maamme luonnonnähtävyyksiin ja historiaan.