Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
14.03.2019 06:00

Hajavesijelppi ratkoo maaseudun jätevesiongelmia

Haja-asutusalueiden jätevesien käsittely voi parantaa lähivesien kuntoa hämmästyttävän nopeasti. Vähäisilläkin investoinneilla voi saada huomattavaa parannusta aikaan lähivesien puhtaudessa, mutta harva haja-asutusalueen asukas tietää erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista.

Vesihuoltolaitoksen viemäriin liittyminen ei ole aina mahdollista, mutta silloinkin tarjolla on runsaasti sakokaivoja tehokkaampia ratkaisuja. Hajavesijelppi auttaa ratkaisujen tekemisessä niin kuluttajia, viranomaisia kuin suunnittelijoitakin.

Hajavesijelppi on netissä toimiva tietotyökalu, joka auttaa vertailemaan jätevesijärjestelmien ominaisuuksia. Ensimmäistä kertaa on laitettu eri jätevedenpuhdistustekniikoita samalle viivalle. Esimerkiksi kokonaiskustannuksista ja ympäristövaikutuksista on ollut vaikea saada tietoa. Hajavesijelppi auttaa löytämään teknisesti ja taloudellisesti tehokkaimman ratkaisun kuhunkin tilanteeseen.