Hankkeen tuloksia kehitetään edelleen
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että Hyvä Potku Juuan terveyskeskuksessa 2015 hankkeen aikana saatua kehittämistyötä pidetään yllä ja edelleen kehitetään toimipisteissä.
Hankkeeseen osallistuminen ja terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen on yksi sosiaali- ja terveyslautakunnan asettamista toiminnallisista tavoitteista vuodelle 2015.
Hyvä saatavuus tarkoittaa, että asiakkaalla tai potilaalla on mahdollisuus saada kiireetön vastaanotto alle 14 vuorokauden kuluessa yhteydenotosta oikealle ammattihenkilölle.
Terveyshyötymallin mukaisella toiminnalla puolestaan pystytään lisäämään
vastaanoton arvoa potilaille, kannustamaan omahoitoon ja tehostamaan
vastaanottoja. Parempaan saatavuuteen pyritään kapasiteettia lisäämällä,
kysyntää käyntimäärissä vähentämällä, vaihteluun varautumalla ja purkamalla asiakasjonot.
Tärkeitä kehittämiskohteita olivat työ ohjelmat ja ajanvarauskirjat, ajanvarausrutiinit ja -järjestelmät, sisäiset rutiinit ja
pelisäännöt, varasuunnitelmat ja jononpurkustrategiat, osaamisen hyödyntäminen ja hyvinvointi.
Sairaanhoitajan toimia vastaanotolla on kuusi ja lähi/perushoitajia kaksi.
Kaksi sairaanhoitajaa työskentelee päivystyksessä, kolme sairaanhoitajan vastaanotolla ja yksi diabeteshoitaja. Perus/lähihoitajat työskentelevät
potilastoimistossa ja lisäksi he pitävät itsenäistä vastaanottoa osan aikaa päivästä. Johtava hoitaja toimii vastaanoton lähiesimiehenä.