Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
03.07.2019 16:30 Pasi Karjalainen

Hevostyön aika esillä Pitäjämuseolla

Juuan Pitäjämuseolla avautuu tänään torstaina hevosaiheinen näyttely. Esillä on hevosvetoisia ajopelejä ja työkoneita, valjaita ja aisakelloja, mutta myös keppihevosia.

Näyttelyn on ideoinut sekä Aira ja Tenho Turusen ja Martti Halosen avustamina sen pystyttänyt Kastehelmi Miettinen Juuka-seuran museo- ja kansanperinnetoimikunnasta. Hän muistelee, että lapsena kotona oli hevonen, jolla tehtiin tietysti työtä, mutta ratsastettiinkin jo siihen aikaan.

Esineitä näyttelyyn on saatu Juuka-seuran omien museoiden lisäksi runsaasti Kastehelmi Miettisen Leo-veljeltä, joka on niitä säilyttänyt ja koonnut.

- Minulle rakkain esine on isän käsin tekemät länget, Kastehelmi esittelee.

Lisäksi työkoneita, ajopelejä ja muita välineitä ovat näyttelyyn antaneet muun muassa Suvi Juopperi ja Matti Lehikoinen, Hannu LehikoinenAuvo Simonen ja Pertti Turunen. Keppihevoset ovat tyttärentytär Tiuhti Halosen tallista.

Pitäjämuseon makasiinirakennukseen oven yläpuolelle on ripustettu aisakelloja, joita kävijät saavat soittaa ja kuulostella kellojen ääntä.