Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
06.10.2016 06:00

Hirvet liikkuvat hämärissä

Hirvien metsästyskausi käynnistyy tulevana viikonloppuna, mikä edellyttää kuljettajilta valppautta etenkin hämärän tunteina. Oikea tilannenopeus, oikeaoppinen ajovalojen käyttö ja katseen liikuttaminen teiden reunustoilla auttavat havainnoinnissa.

– Jos hirven bongaa tien päällä, on vauhtia vähennettävä välittömästi. Riippumatta siitä, mitä hirvi tekee, sillä ne voivat käyttäytyä hyvin arvaamattomasti. On myös muistettava, että sekä hirvet että peurat ovat laumaeläimiä. Yhden perässä voi tulla koko klaani, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara kuvailee.

Paras tapa vähentää hirvionnettomuuden riskiä on tiedostaa vaaranpaikat ja ottaa ne huomioon ajotavassa ja -nopeudessa.

– Nopeuden laskeminen on se ainoa tapa pienentää törmäysriskiä ja hankkia pelivaraa, jos hirvieläin ryskää tielle. Hämärässä, huonon näkyvyyden vallitessa tai erityisen pusikkoisella tieosuudella alhaisempi nopeus antaa lisäaikaa myös havainnointiin, Elovaara kiteyttää.

Ajallisesti hirvionnettomuuksia sattuu eniten ennen ja jälkeen auringonlaskun, mutta hirvet liikkuvat paljon myös aamuhämärässä.

- Alueilla, joissa hirviaidat alkavat ja loppuvat, kannattaa olla valppaana. Myös hirvivaroitusmerkkien kohdalla kannattaa tiedostaa, että ne kertovat alueista, joissa hirvillä on tapana kulkea. Varoitusmerkin alueella on siis syytä katsella tienvierustoja ja ajovalojen ulkoreunoja sillä silmällä, Elovaara toteaa.

Näkyvyyttä edesauttaa myös ajovalojen ja tuulilasin sisä- ja ulkopintojen puhtaudesta huolehtiminen. Kaukovalojen käyttö pimeän aikaan tuo mahdollisimman paljon valoa tielle, mikä auttaa havainnoinnissa