Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
04.02.2016 08:46

Hugo Sandersia esitetään Vuoden mökkiläiseksi

Juuan kunnanhallitus esittää Saaristoasiain neuvottelukunnalle ja edelleen maa- ja metsätalousministeriölle Hugo Sandersin nimeämisestä valtakunnalliseksi Vuoden mökkiläiseksi. Hollannista kotoisin oleva Sanders on eläkkeelle siirryttyään asettunut vaimoinen osa-aikaiseksi juukalaiseksi rakentamalla kesämökin Paalasmaan saaristoon ja ostamalla omakotitalon Juuan kirkonkylästä.

Esityksen mukaan Sanders on monin tavoin kiinnittynyt Paalasmaan saaristoyhteisöön osallistumalla aktiiviesti saariston kehittämiseen ja vapaa-ajan harrastuksiin.
Vähäisin ei ole Sandersin ansio Juuan jäärakentamishankkeiden "isänä". Hänen aktiivisuutensa ansiosta Eindhovenin yliopisto päätti käynnistää monivuotisen jäärakennusprojektin yhteistyössä Juuan kunnan kanssa.