Huono omenasato tulossa
Tänä vuonna omenasato näyttää jäävän pieneksi. Myös laadultaan omenat ovat odotettua heikompia.
Paalasmaalaisen Lahja ja Pauli Nevalaisen viidenkymmenen omanapuun omenatarhassa omenasato jää melko vähäiseksi tänä kesänä.
– Viime kesä verotti tämän kesän satoa. Parempi sato saadaan kuitenkin kuin viime syksynä. Silloin ei saatu sangollistakaan. Laadultaan omenat näyttävät olevan hyviä, Lahja Nevalainen kertoo.
Hän arvelee, että syynä heikkoon satoon on osittain myös lannoituksen puute.
– Olemme jo niin iäkkäitä, että emme enää jaksa hoitaa omenatarhaa, hän kertoi.
Sieravaaralaisenn hortonomi Tuija Puttosen omenapuissa ei ole tänä vuonna yhtään omenaa.
– Viime vuonna kukkia oli niin paljon, että oli kuin puut olisi kuorrutettu kermavaahdolla. Nyt puut pitävät lepovuoden, Puttonen kertoi.
Petrovaaralaisen Kyösti Nykäsen omenasato jää myös huonoksi.
– Lumi katkoi muutama vuosi sitten omenapuita. Neljään puuhun tulee jotakin, mutta uusissa istukkaissa ei ole vielä omenia. Kuoressa on rosoja. Vähän on muumiotautia ja ehkä myös pihlajanmarjakoita
Tämä kesä oli otollinen omenien muumiotaudille. Muumiotauti viihtyy muiden sienitautien tapaan lämpimässä ja kosteassa.