Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
30.01.2019 16:29

Ilvessaaren ja Torosensaaren kaavamuutosehdotus nähtäville

Pielisen rantaosayleiskaavan Ilvessaarta ja Torosensaarta koskevat muutosehdotukset asetetaan julkisesti nähtäville sekä pyydetään niistä asianomaisten viranomaisten lausunnot, Juuan kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan.

Kaavamuutoskohde sijaitsee Paalasmaan saaristossa. Ilvessaari sijaitsee noin 1,5 kilometriä Paalasmaan eteläpuolelle ja Torosensaari Koveronsaaren itäpuolella noin kaksi kilometriä Ilvessaaresta etelään.

Maanomistajan tavoitteena on siirtää yksi rakennuspaikka Ilvessaareen Torosensaaresta, johon on osoitettu Pielisen rantaosayleiskaavassa kolme rakennuspaikkaa. Torosensaaressa on yksi lomarakennuspaikka, ja Ilvessaari on kokonaan rakentamaton.

Kaavamuutoksen valmisteluvaiheen kaava-asiakirjoista saatiin kuntarakennelautakunnan, Pohjois-Karjalan ely-keskuksen ja Museoviraston lausunnot. Saadut lausunnot on huomioitu kaavaehdotusta laadittaessa ja tehty tarvittavat muutokset.