Jäätie ajokunnossa
Kolin ja Vuonislahden välinen jäätie avautui 25. tammikuuta ja on edelleen ajokunnossa.
– Eilen (tiistai) ajoin jäätien, ja oli aivan hyvässä kunnossa. Lumipintainen ja ajankohtaan nähden pinta oli hyvässä kunnossa, kertoo aluevastaava Olli Meriläinen Pohjois-Savon Ely-keskuksesta.
Meriläisen mukaan rantautumispaikka Kolilla on kysymysmerkki. Jäät laajenivat rannalle päin ja nostivat veneenlaskuluiskan betonilaatan ilmaan. Kolin puolella onkin käytössä vain toinen kaista.
Yöpakkaset jatkaisivat Euroopan pisimmän jäätien kautta.
– Katsotaan perjantain tilannetta jäällä ja ennusteita. Näillä näkymin näyttää tulevan yöpakkasia, joten ehkä jäätie kestää ensi viikonkin, Meriläinen arvioi.