Jäätie avataan pian
Kolin ja Vuonislahden välinen, noin seitsemän kilometrin pituinen jäätie on työn alla. Tie on jo aurattu ja viitoitettu, mutta toistaiseksi tien molemmin puolin ovat puomit.
Jäätien reitillä jään paksuus vaihtelee nyt 30-40 sentin välillä. Avaamiseen vaaditaan kauttaaltaan vähintään 40 sentin vahvuinen jää.
Entisen tavan mukaan tietä ei jäädytetä, vaan luonto hoitaa asian. Auraamalla väylä pidetään puhtaana, jotta pakkanen pääsee puremaan ja kasvattamaan jään paksuutta.
Jäädyttämistä tarvitaan lähinnä railojen takia.
Jäätie avataan yleiselle liikenteelle mahdollisesti vielä tammikuun nimiin. Luvatut pikku pakkaset vahvistavat jään kantta, ja parhaassa tapauksessa jäätiellä pääsee ajamaan luvallisesti jo ensi viikolla.
Jäätie avattiin viimeksi vuosi sitten, 14.1.2016. Huonojen olosuhteiden takia Kolin-Vuonislahden jäätie on viimeksi jäänyt avaamatta kaudella 2011-12.
Jäätien tilanteesta saa ajantasaista tietoa Liikenneviraston nettisivuilta.