Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
25.01.2017 15:18

Jäätie avattiin eilen

Kolin ja Vuonislahden välinen jäätie avattiin liikenteelle eilen iltapäivällä. Seitsemän kilometrin pituisella reitillä on nyt vaadittava vähintään 40 senttiä jäätä.

Vuoden takaiseen nähden ollaan vain hieman jäljessä. Jäätie avattiin vuosi sitten 14.1.
Tiellä on seuraavat rajoitukset. Ajoneuvon suurin sallittu nopeus on 50 km/h. Ajoneuvojen vähimmäisetäisyys toisistaan on oltava vähintään 50 metriä. Toisen ajoneuvon ohittaminen sekä pysähtyminen on kielletty. Ajoneuvon maksimipaino voi olla kolme tonnia.
Jos ajoneuvo pysähtyy jäätiellä konerikon tai muun syyn takia, ei avustavaa ajoneuvoa pidä pysäyttää avustettavan ajoneuvon läheisyyteen.
Ennen lopullista sulkemista tie voidaan joutua sulkemaan väliaikaisesti esimerkiksi vaarallisten railojen tai jäälle nousseen veden takia. Peruste sulkemiselle voi olla myös lumimyrsky, jos se tukkii tien.
Tien auki olemisesta tiedotetaan teiden varrella kahdella taululla, Lieksan Tiensuussa, Kelvän-Tiensuun maantien nro 5071 (Tiensuuntie) varrella, lähellä kantatietä nro 73, kantatieltä päin katsottaessa oikealla sekä Ahmovaarassa, Outokummun-Kolin maantien nro 504 (Kolintie) varrella, lähellä valtatietä nro 6 ja Kolinportin liikekeskusta, valtatieltä päin katsottaessa oikealla.
Tietoja tien liikennöitävyyden tilanteesta voi tarvittaessa tiedustella ympäri vuorokauden Tienkäyttäjän linjalta, p. 0200 2100.