Jäätie on hyvässä kunnossa
Pohjois-Savon ely-keskuksen aluevastaava Olli Meriläinen ely-keskuksesta kertoo, että Kolin jäätie on hyvässä kunnossa viime aikoina olleesta lämpöjaksosta huolimatta. – Perjantaina tehtiin reikiä sinne tänne, jotta sulamisvesi poistui jäänpinnalta. – Teräsjäätä on yli 60 senttiä. Rannat eivät ole päässeet sohjoontumaan pahoin. Hän arvelee, että tietä päästään käyttämään ainakin hiihtolomien yli, mutta kaikki riippuu tietysti säistä. Jäätien Vuonislahden päässä on kaksi umpeutunutta railoa. Niiden kohdalla on 30 kilometrin nopeusrajoitus, jota on syytä noudattaa. Viime viikolla jään pinta näytti uhkaavalta, ja jään päälle jääneet lumen sulamisvedet aiheuttivat autoilijoille jännittäviä kokemuksia.