Jäätie tutuksi -tapahtuma ensi sunnuntaina
Euroopan sisävesien pisimmällä virallisella jäätiellä Koli–Vuonislahti järjestetään toista kertaa Jäätie tutuksi -tapahtuma ensi sunnuntaina 19.2.
Viime vuonna tapahtuma oli niin menestyksellinen, että ohjelmaa on lisätty. Vuonislahdessa, jäätien alussa, on muun muassa hevosrekiajelua, moottorikelkkarekiajelua ja lumenveistoa. Kyläläiset ovat järjestäneet myös pienimuotoisen potkuri- ja luistinvuokraamon. Kolilla, jäätien läheisyydessä pääsee huskyreen kyytiin. Kolilla on mahdollisuus tutustua rakenteilla olevaan Loma-Kolin liikuntahalliin.
Kummallakin puolella järveä on puffetit, joissa on myynnissä kahvia, pullaa ja mehua. Toki tapahtumaan kuuluu myös arpajaiset. Vuonislahdessa pääsee lisäksi käymään Eva Ryynäsen Paaterissa ja galleriakahviossa.
Lounasta on tarjolla Kyläkeskus Kukossa ja Kestikievari Herranniemessä. Jäätien ohessa sijaitseva retkiluistelurata on myös avoinna.
Tapahtuman järjestävät Kolin Matkailuyhdistys ry, Vuonislahden kyläseura ry, Kolin Ipatti ry, Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry sekä Lieksan yrittäjäjärjestöt.
Tapahtuma järjestetään uudestaan 5.3. oman alueen hiihtolomalaisten iloksi.