Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
23.11.2017 06:04

Josek-ero etenee

Juuan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Juuan ja Josekin välinen elinkeinosopimus irtisanottaisiin. Edelleen hallitus esittää, että valtuusto valtuuttaisi kunnanhallituksen käynnistämään tarvittavat rektytoinnit ja muut toimenpiteet oman elinkeinotoimen järjestelyä varten.


Kunta säilyisi Josekin osakkeiden omistajana toistaiseksi.

Kunnan ja Josekin välisessä elinkeinopalvelusopimuksessa on sovittu, että sopimus on irtisanottavissa irtisanomispäivää seuraavan kalenterivuoden loppuun. Juuan kunta on käynyt keskusteluja Josekin kanssa sopimuksen irtisanomisesta. Osapuolet ovat sopineet, että neuvotteluja irtisanomisajasta jatketaan. Ellei sopimusta synny, sopimus päättyy vuoden 2018 loppuun.

Juuan ja Josekin yhteistyö tulee jatkumaan jossakin muodossa myös tulevaisuudessa. Muu seutuyhteistyö jatkuu normaalisti ja soveltuvin osin yhteistyötä lisätään nykyisestä.