Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
23.05.2018 15:54

Josekin osakkeet Juualta Joensuun kaupungille

Juuan kunnanhallitus on päättänyt myydä Juuan kunnan omistamat Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy:n osakkeet Joensuun kaupungille osakassopimuksen mukaisella nimellisarvolla 168,19 euroa osakkeelta. Juuan kunnalla on Josekin osakkeita 115 kappaletta, joten osakekaupan arvo on yhteensä 19 341,85 euroa. Muuten kaupassa noudatetaan tavanomaisia osakekaupan ehtoja.

Joensuun kaupunginvaltuusto hyväksyi huhtikuussa Joensuun yrityspalvelujen järjestelymallin, jossa Joensuun Tiedepuisto Oy ja Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy sulautuvat perustettavaan uuteen osakeyhtiöön. Vastaava linjaus on käsitelty ja hyväksytty myös muiden Josek Oy:n osakaskuntien valtuustoissa tai hallituksissa. Juuassa linjauksen käsitteli kunnan hallitus huhtikuussa.

Joensuun kaupunki teki toukokuun alussa muille Josekin osakaskunnille ostotarjouksen niiden omistamista Josek Oy:n osakkeista.