Jouni Porokka elinkeinotoimikunnan puheenjohtajaksi
Viime viikolla kokoontunut Juuan kunnan elinkeinotoimikunta on valinnut puheenjohtajakseen toimikaudeksi 2019 Juuan Yrittäjien puheenjohtajan Jouni Porokan.
Lisäksi toimikunta käsitteli Juuan elinvoimatyön raportin vuosilta 2018-2019. Vuoden 2018 aikana Juuan kunta irtautui Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy:stä ja vahvisti kunnan omaa elinkeinotoimea rekrytoimalla yhden työntekijän elinkeinosuunnittelijan nimikkeellä.
Elinvoimatyön rakenne on vakiinnutettu neljän pääkohdan mukaisesti. Pääkohtia ovat yritysneuvonta, sijoittumispalvelut, toimintaympäristön kehittäminen ja kuntamarkkinointi.
Vuonna 2019 työtä jatketaan edellä kuvatun rakenteen mukaisesti. Vuoden 2019 aikana arvioidaan myös kuntastrategiaan kirjatun kahden työntekijän mallin toteuttamiskelpoisuutta vaihtoehtoisena elinkeinotoimen toiminnan rakenteena.