Jukola osti entisen Rautavaaraln Siwan
Jukolan Osuuskauppa on ostanut Rautavaaralla sijaitsevan Kauppakulma –nimisen kiinteistön Sagax Temple Portfolio 4 Oy:ltä. Kiinteistössä sijaitsee entinen Siwan kaupparakennus.
Jukolan tarkoituksena on mahdollisesti purkaa nykyinen jo huonokuntoiseksi päässyt Siwan käytössä ollut rakennus ja aloittaa tontille täysin uuden kaupan rakentaminen.
Rautavaaran S-market on rakennettu vuonna 1988, ja kiinteistössä on havaittu rakennusaikaisia virheitä muun muassa katon osalta, joka vaurioitui tammikuun lopussa tavanomaisen lumikuorman alla.
Toimirtusjohtaja Raija Rantasen mukaan pohdittavana on ollut, lähdetäänkö remontoimaan nykyistä markettia vai rakennetaanko kokonaan uusi kauppa.
– Kokonaan uuden, eri osoitteeseen tulevan rakennuksen etuina olisivat muun muassa mahdollisuus täysin uuteen energiatehokkaaseen rakennustekniikkaan, mahdollisuus malliltaan paremmin toimivaan myymälään sekä paikkakunnan ainoan kaupan aukipitomahdollisuus läpi koko projektin.
Mikäli hankkeen osalta kaikki sujuu hyvin, rakennustyöt on tarkoitus aloittaa purkamalla entinen Siwan rakennus mahdollisimman pian ja käynnistämällä uuden myymälän rakentaminen vielä kesän 2018 aikana.
Lopullinen investointipäätös tehtäneen alkukesästä.
Nykyinen S-market Rautavaara palvelee koko ajan normaalisti.