Juuan kunnan organisaatio uudistuu
Siun sote ja henkilöstön siirto uuteen organisaatioon, uusi kuntalaki ja tulevat itsehallintoalueet pakottavat ja tuovat kunnille mahdollisuuden organisaatio- ja johtamisjärjestelmien muutoksiin. Juuassa on johtoryhmän johdolla valmisteltu organisaatioluonnosta, jota työstetään valtuuston kanssa iltakoulussa 16. toukokuuta.
Vaikka sosiaali- ja terveystoimi siirtyy pois kuntien vastuulta, vastaa kunta jatkossakin ennaltaehkäisystä, kuntalaisten hyvinvoinnista ja alueen elinvoimasta. Rajapinnat soten kanssa on oltava toimivia, mikä onnistuu parhaiten selkeillä kokonaisuuksilla ja vastuilla. On pohdittava, mitkä lautakunnat olisivat parhaita hoitamaan hyvinvointitehtäviä.
Kuntalaisten osallistumisen lisääminen ja motivointi oman alueen kehittämiseen kasvaa, mihin kuntien on mietittävä erilaisia keinoja. Perinteinen demokratia eli asettuminen ehdolle vaaleissa, osallistuminen vaaleilla valittuihin toimielimiin sekä äänestysaktiivisuuden lisääminen ovat jatkossakin tärkeitä. Rinnalle nousevat myös uudet osallistumisen muodot, vaikkapa kansalaisraadit, jotka ohjaavat palveluiden kehittämistä. Myös yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa korostuu.