Juuan kunnanhallitus päätti maaseutuavustuksista
Juuan kunnanhallitus on päättänyt maksaa kiintiölomituskorvausta vuonna 2017 2,78 euroa tunnilta tuetusta maksullisesta lomituksesta. Kiintiölomituskorvausta maksetaan enintään 10 000 euroon asti. Mikäli enimmäismäärä ylittyy, vähennetään korvausta samassa suhteessa kaikilta korvaukseen oikeutetuilta,
Edelleen kunnanhallitus on päättänyt, että vuonna 2017 Juuan kunta maksaa nuoren viljelijän suunnittelutukea tilakohtaiseen 1 500 euron ylärajaan saakka. Tukeen ovat oikeutettuja alle 40-vuotiaat juukalaisviljelijät, jotka ovat saaneet hallintaansa tukikelpoisen maatilan. Kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtajan tekemään päätöksen nuoren viljelijän suunnittelutuesta viranhaltijapäätöksellä.
Lisäksi vuonna 2017 Juuan kunta maksaa kyläyhdistyksille ja -toimikunnille avustusta enintään 400 euroa kyläyhdistystä tai –toimikuntaa kohti. Toiminta-avustus on tarkoitettu kylän toimintojen kehittämiseen ja tapahtumien järjestämiseen ynnä muuhun mahdollisimman laajasti kyläläisiä koskettavaan toimintaan.