Juuan kuntaan ideakilpailu
Juuan kunnassa käynnistään ideakilpailun valmistelu, kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan.
Samalla kunnanhallitus ilmoitti teknisellä palvelualueella ideoita jo tehneille henkilöille, että heidän ideansa tullaan käsittelemään samanaikaisesti nyt käynnistettävän ideakilpailun yhteydessä.
Tekninen johtaja palkitsi tammikuun lopussa teknisen palvelualueella tehtyjä ideoita rahapalkinnoilla. Kunnan hallintosäännön mukaan teknisellä johtaja ei kuitenkaan ole oikeutta päättää harkinnanvaraisesta palkkauksesta, jollainen myös ideapalkinnon maksaminen on. Kunnanhallitus totesikin, että teknisen johtajan päätöstä ei voi laittaa täytäntöön.
Ideakilpailun järjestämistä kunnanhallitus pitää hyvänä ideana, josta myös talouden tervehdyttämisryhmä on kokouksissaan keskustellut. Kilpailun järjestäminen edellyttää kuitenkin, että se järjestetään koskien kaikkia kunnan työntekijöitä, ei vain yhtä osastoa.