Juuan ympäristölautakunta ei taivu vesijohtokiistassa
Juuan ympäristölautakunta on päättänyt myöntää jälleen töiden aloitusluvan ja vesijohtojen sijoitusluvan Kallela-tilan alueelle. Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi lokakuussa edellisen lautakunnan tekemän sijoituslupapäätöksen ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi.
Lupia vesihuoltotyön aloittamiselle ja johtojen ja laitteiden sijoittamiselle lautakunta perustelee maankäyttö- ja rakennuslailla. Sen mukaan kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin.
Tehty kustannusvertailu ja siitä annettu lausunto osoittavat lautakunnan mukaan selvästi, että nykyinen, jo rakennettu linjaus on edullisin ratkaisu. Rakennettu linjaus ei myöskään rajoita alueen kaavoitusta eikä estä rakennusten rakentamista.
Antamassaan vastineessa tilan omistava Jari Lehikoinen piti lausuntoa puolueellisena ja kumosi lausunnossa esitetyt väitteet linjausten kustannustehokkuudesta ja johtojen todellisesta sijainnista rajan läheisyydessä. Lehikoisen mukaan toteutettu linjaus aiheuttaa tuntuvaa haittaa alueen kaavoitukselle.