Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
05.10.2017 05:54

Juuassa 11 abia osallistui yo-kirjoituksiin

Viime maanantaina päättyivät syksyn ylioppilaskirjoitukset lyhyen vieraan kielen kokeeseen. Syksyn kokeisiin osallistui Juuan lukiossa 11 abiturienttia.

Kokelaat osallistuivat kielistä ruotsin ja saksan kokeeseen, äidinkielen, terveystiedon, elämänkatsomustiedon, kemian, biologian, fysiikan ja historian kokeeseen.

– Terveystiedon koe koettiin jopa äidinkielen kokeen kaltaiseksi, liian soveltavaksi opiskeltuihin asioihin nähden, kertoo lukion rehtori Joona Leinonen.

Paperisia kokeita oli enää kemiassa, fysiikassa, biologiassa ja äidinkielessä. Ensi keväänä muuttuu myös biologia sähköiseksi kokeeksi.

Sähköiset kokeet ovat Leinosen mukaan sujuneet tähän asti kommelluksitta eivätkä sähkökatkokset ole niitä häirinneet.

– Kokelaat ovat pääsääntöisesti pitäneet sähköisistä kirjoituksista, sähköisistä kurssikokeista ja niiden tehtävätyypeistä ja aineiston monipuolisuudesta.