Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
28.09.2017 05:45

Juuassa 335 työtöntä työnhakijaa

Juuassa oli elokuun lopussa 335 työtöntä työnhakijaa, mikä on 34 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aikaisemmin heinäkuussa työttömänä oli 368 henkilöä. Työttömistä lomautettuna oli elokuun lopussa 22 henkilöä, seitsemän vähemmän kuin kuukautta aikaisemmin, mutta kahdeksan enemmän kuin vuosi sitten.

Juuan työttömyysaste oli elokuun lopussa maakunnan toiseksi korkein, 17,3 prosenttia. Vuotta aikaisemmin työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 prosenttia. Kuukautta aikaisemmin heinäkuussa työttömänä oli 19,0 prosenttia työvoimasta. Työvoiman määrä Juuassa on 1 940 henkilöä.

Työttömistä miehiä oli elokuussa 191 ja naisia 144. Alle 20-vuotiaista työtä vailla oli elokuun lopussa seitsemän ja alle 25-vuotiaista 27 juukalaista. Yli 50-vuotiaista työttömänä oli 203 henkilöä.

Yli vuoden työttömänä oli ollut 112 juukalaista. Työttömistä vammaisia tai pitkäaikaissairaita oli 55.

Avoimia työpaikkoja Juuassa oli elokuun lopussa 15. Määrä on sama kuin heinäkuun lopussa, mutta neljä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Naapurissa Lieksassa oli elokuun lopussa 878 työtöntä työnhakijaa. Lieksan työttömyysprosentti oli maakunnan korkein, 19,2.

Koko Pohjois-Karjalan ely-keskuksen alueella oli elokuun lopussa 11 220 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna työttömiä oli 880 henkilöä vähemmän.

Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli maan korkein, 15,4 prosenttia. Seuraavaksi korkeimmat luvut olivat Lapin (13,3 prosenttia) ja Kaakkois-Suomen (13,1 prosenttia) alueilla.

Alimmat työttömien osuudet työvoimasta olivat Pohjanmaan (8,1) ja Etelä-Pohjanmaan (8,3) ely-keskusten alueella.

Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli elokuussa 11 prosenttia. Vuosi sitten osuus oli 13 prosenttia.

Pohjois-Karjalassa työttömien osuus oli vuosi sitten 16,4 prosenttia.